Asuinalueet

Hyvinkää on lähes 47 000 asukkaan kaupunki Uudenmaan pohjoisosassa reilun puolen tunnin matkan päässä pääkaupunkiseudusta hyvien kulkuyhteyksien varrella. Hyvinkäällä on monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Vuokra-asuntojamme sijaitsee aika laajalti ympäri Hyvinkäätä. Alta voit lukea tarkemmin asuinaluieista.

Hakala ja Hakalanmäki ovat rauhallisia ja vehreitä asuinalueita, joiden vieressä on hyvät ulkoilu- ja liikuntamaastot ja talvella hoidetut, valaistut hiihtoladut. Alueella toimii päivittäistavarakauppa, kaksi kunnallista päiväkotia ja ala-aste. Hakalantalon koululla toimii lisäksi lasten iltapäiväkerho ja oma kirjasto.

Keskustan palvelut ovat lyhyen pyöräily- tai kävelymatkan päässä (n. 2 km), mutta alueella on myös toimivat paikallisbussiyhteydet. Hangonväylälle ja Helsinki-Tampere-moottoritielle pääsee autolla kätevästi.

Kehittyvässä keskustassa on suurten päivittäistavarakauppojen lisäksi laaja valikoima erikoisliikkeitä, ravintoloita ja kahviloita, kirjasto, runsaat harrastusmahdollisuudet ja toimivat bussi- ja junayhteydet. Hyvinkääsalissa, Villatehtaalla ja keskustan urheilukentillä on etenkin kesäaikaan runsaasti erilaisia tapahtumia.

Sahanmäen rauhallisempi asuinalue sijaitsee pienen matkan päässä keskustasta pohjoiseen. Kevyen liikenteen väyliä pitkin pääsee kaikkien palveluiden äärelle hetkessä (alle 2 km), mutta päivittäistavarakauppoja löytyy lähempääkin.

Kirjavatolpan alue sijaitsee keskustan välittömässä läheisyydessä. Alueen monipuolisiin peruspalveluihin kuuluvat mm. päivittäistavarakauppa, apteekki, grilli, kukkakauppa ja kampaamo. Keskustan palveluidenkin ääreen on lyhyt matka (n. 1 km).

Peruskouluja ja päiväkoteja löytyy lähialueilta, mm. Puolimatkan koulu sekä Kruununmaan päiväkoti

Martti on rauhallinen, lapsiperheiden suosima alue, jossa hyvät ulkoilu- ja liikuntamaastot ja talvella hoidetut, valaistut hiihtoladut. Alueella on useita päiväkoteja, peruskoulu sekä päivittäistavarakauppa. Alueen keskipisteen, Martintalon, monitoimitiloissa toimii useita seuroja ja harrastekerhoja kaiken ikäisille. Ympärillä ovat palloilu- ja frisbeegolfkentät ja sisätiloissa mm. suuri liikuntahalli. Martintalossa toimii myös erityiskoulun luokat 1-9.

Keskustan palvelut ovat lyhyen pyöräily- tai kävelymatkan päässä (n. 2,5 km), mutta alueella on myös toimivat paikallisbussiyhteydet. Hangonväylälle ja Helsinki-Tampere-moottoritielle pääsee autolla kätevästi.

Paavola on vehreä kaupunginosa, jossa on aivan mahtavat liikuntamahdollisuudet. Kaupunginosasta löytyy mm. iso jalkapallokenttä, curling-halli, golf-kenttä, jäähalli, laskettelurinne ja vaihtelevat sekä valaistut lenkkeilymaastot, jotka talvella toimivat hiihtolatuina. Kesäisin voi pelata minigolfia Vaiveronkadun kioskin viereisellä kentällä, mailat saa vuokrattua kioskilta.

Paavolasta pääsee nopeasti omalla autolla moottoritielle, jota pitkin ajaa nopeasti pääkaupunkiseudulle tai Hämeen suuntaan. Paavolassa toimii kaksi kunnallista päiväkotia, peruskoulu ja päivittäistavarakauppa.

Keskustaan on matkaa n. 3 km. Paikallisliikenteen pysäkkejä on jokaisen vuokrakohteemme läheisyydessä.

Pilvenmäen asukkaita palvelee läheiset päivittäistavarakaupat sekä apteekki. Lähistöllä on myös päiväkoteja ja peruskouluja, mm. Hyvinkäänkylän, Vehkojan sekä Puolimatkan koulut. Aluesairaala on kivenheiton päässä.

Osittain valaistut lenkkeily- ja hiihtoreitit kulkevat välittömässä läheisyydessä Sonninmäen metsissä. Hyvinkäänkylän koululla on lisäksi urheilukenttä, jossa on talvisin luistinrata.

Keskustaan on matkaa n. 4,5 km (Hyvinkäänkylästä n. 5 km). Kevyenliikenteen väyliä pitkin pääsee näppärästi kulkemaan ja paikallisliikenteen pysäkkejä on jokaisen vuokrakohteemme läheisyydessä.

Talvisillan alueen asukkaita palvelevat Sveitsin alueen monipuoliset palvelut, kuten Sveitsin uimala, viihdekeskus sekä ulkoilumaastot. Talvisillan koululla opintien aloittavat 1. ja 2. luokkalaiset, kolmasluokkalaiset ja sitä vanhemmat oppilaat siirtyvät läheiseen Härkävehmaan kouluun. Kivenheiton päässä sijaitsevat Hyvinkään suurimpien työllistäjien, KONEen ja Konecranesin, toimipisteet.

Talvisillasta on nopea yhteys Helsinki-Tampere-moottoritielle ja Sveitsin portaalin palveluihin. Keskustan palveluiden ääreen matkaa on n. 3,5 km – pyöräteitä ja alikulkuja pitkin pääsee turvallisesti.

Vehkojan viihtyisän alueen asukkaita palvelee päivittäistavarakauppa, jonka yhteydessä sijaitsee apteekki. Vehkojan alueelta löytyy päiväkoteja, peruskouluja sekä useita lasten leikkipuistoja. Aluesairaala sijaitsee lähellä Vehkojan asuinaluetta.

Matkaa keskustaan on n. 4,5 km. Paikallisliikenteen bussireitit kulkevat Vehkojan ympäri.

Metsäkaltevan kaupunginosa on Hyvinkään uusin kaupunginosa. Se sijaitsee Hyvinkään eteläosassa, noin 3,5 kilometrin päähän keskustasta. Metsäkaltevassa asutaan lähellä luontoa. Alueella toimii Aamutuulen päiväkoti sekä Metsäkaltevan koulu, jossa toimii luokkia esiopetuksesta 6. luokkaan.

Alueelta on paikallisbussiyhteys keskustaan. Hangonväylälle ja Helsinki-Tampere -moottoritielle pääsee autolla kätevästi.