“Muraaleita saisi olla vaikka joka talon seinässä”

Jussilankatu 2–4 perusparannusremontin myötä myös talojen ulkopinta sai piristystä: kaksi talon päätyä ja kadun päädyssä oleva piippu saivat pinnalleen muraalit. Projekti alkoi viime vuoden puolella ja muraalit valmistuvat kesällä. 

SAV Taidekollektiivin taiteilijat Jesse Pasanen ja Essi Ruuskanen maalasivat asuinrakennusten seinien päädyt yhteistyössä viime kesänä. Taloja on aikoinaan lämmitetty öljyllä, ja siihen tarkoitukseen soveltuva piippu on edelleen pystyssä. Savupiipun maalasi Maikki Rantala.

– Päätyseinien muraalit ovat kokonaisuus, ja sen vuoksi päätimme maalata molemmat muraalit yhdessä, kertoo Pasanen.

Rantalan maalaama piippu on alueen postinumerolla varustettu maamerkki, joka leikkii kiinteistön käytöstä poistetun lämmityspiipun muodolla ja käyttötarkoituksella. Piipussa kuvatut haikarat ovat samalla kotiin onnea tuova symboli. Seinäpäätyjen maalaukset aukeavat katsojan eteen yhtenäisenä kokonaisuutena siten, että niiden välistä voi kävellä talojen sisäpihalle. 

– Kyseessä on näkyvä ulkotilaan sijoittuva taideteos, joka tulee olemaan kokonsa ja sijaintinsa puolesta Paavolan alueen uusi käyntikortti. Värillinen teos tulee piristämään merkittävästi Paavolan harmaata kerrostalo aluetta. Uskomme, että taideteos tulee ilahduttamaan kaupunkilaisia vuosia eteenpäin, kertoo Hyvinkään Vuokra-asuntojen toimitusjohtaja Timo Kuiri.

Inspiraatiota historiasta

Inspiraatiota ideointiin haettiin lähiympäristöstä ja muun muassa Hyvinkään museosta. 
– Jotta maalaus istuisi ympäristöönsä, lähdemme yleensä ideointivaiheessa historiakuvien kautta etsimään vinkkejä siitä, mitä maalaus voisi sisältää. 

Lopullinen idea syntyi läheisyydessä sijaitsevan kartanomaisen rakennuksen, joka on toiminut muun muassa vanhainkotina, ympärille. 
– Teos nimettiin Paavolan emännäksi. 

Pasanen kertoo, että maalauksen keskiössä on iso ikkuna, joka jatkuu seinäpäädystä toiselle. 

– Ikkunaa kehystää huone eli maalauksessa ollaan kuvitteellisessa Paavolan emännän olohuoneessa. Seinillä on tapetit ja huoneessa on muun muassa kakluuni, sohva ja kukka-asetelma. Mielikuvitusmaisemassa eli ikkunanäkymässä on Hyvinkää kirkko, maauimalan hyppytorni, uusi silta ja keskustan 50-luvun arkkitehtuurin edustavan rakennuksen pyöreä katto. 

Taustalla Sveitsi

Taustalla avautuu vuoristoinen ja metsäinen maisema. 
– Ikkunasta avautuva maisema on saanut vaikutteita Hyvinkään Sveitsin alueesta, joka on lähellä Paavolaa. Maisemassa aurinko laskee tai nousee; se jää katsojan tulkittavaksi.

Pasanen kertoo, että värimaailmaan vaikutti lähellä oleva autokatos. Teosten värit valittiin arkkitehdin värisuunnitelman pohjalta ja ne luovat vastavalmistuneen katoksen kanssa värikkään mutta harmonisen kokonaisuuden. 

Kahden viikon urakka

Pasanen kertoo, että maalaustyö kesti noin kaksi viikkoa. 
– Ulkoseinän materiaali oli hieman haastava: pesubetoni on melkoinen maalisyöppö. 

Kapulantie 2:n asukastoimikunnan puheenjohtaja Sirkka Virolainen asuu Jussilankatua vastapäätä ja näkee piipun kotinsa ikkunasta. Virolainen toimii myös Paavolan Rusakot -vapaaehtoisryhmässä. Rusakot tapaavat ruokajaon ja käsitöiden merkeissä viikottain ja puheenaiheena on ollut kesän aikana Jussilankadun uudet muraalit. 

– Piippuun maalattu postinumero on hieno maamerkki kaupunginosalle ja kurjet pesässään ovat kauniit.

Piristystä harmauteen

Päätyseinien muraalit hän näkee päivittäin ohi kulkiessaan. 
– Seinämaalaukset ovat piristäviä, niitä saisi olla vaikka joka talon päädyssä, sillä harmaitahan nämä talot ovat täällä Paavolassa. Monet ovat sitä mieltä, että lähialueen historia saisi näkyä vielä enemmän maalauksissa. Kaiken kaikkiaan todella hieno ajatus tuoda väriä asuinympäristöön. 

Hyvinkään Vuokra-asuntojen kiinteistöpäällikkö Matti Sinisalo sanoo, että muraalien tarkoitus oli olla pisteenä i:n päälle peruskorjaustyöhön. Kyseisissä kiinteistöissä korjattiin käytännössä kaikki muu paitsi julkisivu. 

– Julkisivulle ei tämän perusurakan puolesta tehty mitään, joten näiden muraalien oli tarkoitus piristää siltä osin. Halusimme tuoda väriä asuinympäristöön ja siinä mielestäni onnistuimme, kertoo Sinisalo. 

Ajankohtaista