Ilman kotivakuutusta asuva ottaa ison riskin

Kotivakuutus on suositeltavaa hankkia aina, asuipa sitten vuokralla tai omassa asunnossa. Voimassa oleva kotivakuutus on ennen kaikkea asukkaan etu. 

Kuten kaikki vuokrataloyhtiöt, myös Hyvinkään Vuokra-asunnot suosittelee kaikille asukkailleen kotivakuutuksen hankkimista vesivahinkojen, tulopalojen ja varkauksien varalle. Vaikka HyVa:n kiinteistöt ovat vakuutettuja täydestä arvostaan, ei taloyhtiön vakuutus korvaa vuokralaisen vaurioitunutta omaisuutta vahingon sattuessa. 
– Kotivakuutuksen ostaminen on ennen kaikkea vuokralaisen etu, muistuttaa Ifin vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela.

Kuka uskaltaa asua ilman kotivakuutusta? 

Ilman kotivakuutusta elävä ottaa päivittäin riskin, jonka suuruutta voi olla vaikea käsittää. 
– Usein kotivakuutuksetta elävä ajattelee, ettei haittaa, jos vanhat huonekalut rikkoutuvat. Uusiahan saa kaupasta. Tosiasiassa isoimmat vahingot voivat hetkessä aiheuttaa asukkaalle velkakierteen koko loppuelämäksi. 

Tyypillinen isoja kuluja aiheuttava vahinko Koskelan mukaan on pesukoneesta johtuva vesivahinko. 
– Pesukone vuotaa, ja voi aiheuttaa vesivahingon oman asunnon lisäksi myös naapuriasuntoon. Tällöin vahingon aiheuttanut asukas voi joutua vastaamaan myös naapurille aiheutuneista vahingoista. Ilman kotivakuutusta remonteista tulee asukkaalle iso lasku. Kotivakuutuksen omaavalle vakuutus sen sijaan korvaa sekä omat että toiselle aiheutuneet vahingot, mikäli vakuutuksenottaja on vahingonkorvauslain mukaan korvausvastuussa aiheuttamastaan vahingosta.  

Kotivakuutukseen sisältyvä vastuuvakuutus suojaa vakuutuksenottajaa ja korvaa hänen mahdollisesti muille aiheuttamaansa vahingot myös kodin ulkopuolella.
– Jos pyöräillessä kolhit vaikkapa naapurin autoa, kulut korvataan sinun kotivakuutuksestasi. Tämä on hyvä asia esimerkiksi lapsiperheissä, joiden lapset voivat leikkien tiimellyksessä saada aikaan vahinkoja asuinympäristössä, Koskela toteaa. 

Vuotovahinkoja sattuu noin sata päivässä

Erilaisia vuotovahinkoja sattuu Suomessa noin sata joka päivä. 
– Yleisimmin vesivahinko saa alkunsa käyttövesi- tai viemäriputkistoista, mutta usein myös astianpesukoneesta, kun sen poistoputki murtuu tai liitos pettää. Kotivakuutuksen ottamisen lisäksi kannattaakin huolehtia, että astianpesukoneessa on vuotovahti.

Tuhoisat tulipalot ovat onneksi harvinaisempia, mutta niitäkin valitettavasti tapahtuu. Tästä syystä palovaroitin on pakollinen jokaisessa asunnossa. HyVa:n uusissa kohteissa palovaroittimet toimivat verkkovirralla ja ovat lisäksi varmistettu paristolla. Vanhemmissa kohteissa asukkaan on itse huolehdittava, että asunnossa on toimiva palovaroitin. 

 

Ifin perustasoinen kotivakuutus korvaa vesivahingon, tulipalon, sähkö-, sekä luonnonilmiön ja varkauden tai ilkivallan sattuessa: 

  • Huonekalut, kodinkoneet, elektroniikan, vaatteet ja harrastusvälineet,
  • arvoesineet, kuten korut, taulut ja soittimet,
  • huoneiston kiinteä sisustus, kuten asunnon pintamateriaalit ja kaapistot,
  • muille aiheutetut vahingot, joista sinä tai perheenjäsenesi olette vahingonkorvauslain mukaan korvausvastuussa,
  • vuokratun ja lainatun irtaimiston vahingot ja
  • vakuutuksesta korvattavasta vahingosta johtuvan tilapäismajoituksen ylimääräiset kulut.

Lisätietoja: www.if.fi

Ajankohtaista